Moi!
Kun nyt lähdin tälle tielle, niin teen vielä yhden version. Nyt on
nimittäin niin, että kun tehdään yksi kerros lisää, niin jäädään
edelleen Lutikkalinnaa matalammaksi. Koska kadun toisella puolella ei
ole kadun varressa asuntoja, ei varjostuksella ole juuri merkitystä.
Kaava sallii nytkin tornit, ja nokalla on yleensä hissikuilut vielä
sisäänvedetyn, kuudennen eli kattokerroksen yläpuolella. Mitään
tavatonta tämä korottaminen ei siis olisi. Koska rakennusmassa jäisi
entiselle paikalleen eikä nykyisen kaavan mukaisessa tilanteessakaan
enää näe Lutikkalinnan yläkerroksen parvekkeilta mahdollisen
uudisrakennuksen yli, olisi tämä ratkaisu naapurin ja tontin kannalta
kivuttomin — uudisrakennus jäisi kauemmas Lutikkalinnasta.
Voisi olla kaavamuutoksen kannalta helpointa saada lisäkerros em. syistä
johtuen, ja maallikkojenkin olisi todella helppo mieltää, miten pienellä
vaivalla merikadettikoulun voisi säilyttää. Samalla loppuisi
rakennusliikkeen rutina, koska asunnnoista saisi pääosin aivan
samanlaisia kuin nyt haluavat, tulisi vain yksi hulppea
merinäköalakerros lisää. Ja jäisi se tonttia varjostava korkea siipi
pois — olisi kaikille parasta. Runttaan tällaisen version keskiviikkon
mennessä.
t. Sampo